Työyhteisön kehittäminen

Kannustusvalmennus P. & K. Oy:n koulutukset, konsultointi ja tuotteet tarjoavat tehokkaita ja toimivia eväitä työyhteisön kehittämiseksi. Painotamme toiminnallisia harjoituksia, jotka lisäävät työyhteisön sosiaalista ja vitaalista energiaa, ja toimivat työvälineinä matkalla itsetuntemukseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.


Kannustava ilmapiiri

Työntekijöiltä tulisi odottaa oman työn hallinnan lisäksi muun muassa toisia huomioonottavaa ja kunniottavaa tunneälyn käyttöä, vuorovaikutuksellisia NLP-taitoja sekä tulevaisuuteen positiivisesti suuntautuvaa ratkaisukeskeisyyttä. Toisten ihmisten kanssa toimittaessa on osattava käyttää myönteistä sosiaalista energiaa. Sosiaalisen energian vaikutuksesta mahdolliset ongelmat voidaan ratkaista kannustavan ilmapiirin vallitsessa.

Sosiaalista energiaa lisäävät:
1. Vuorovaikutustaitojen kehittäminen.
2. Ihmisten motivoiminen ja kannustaminen.
3. Ryhmä- ja yhteistyövalmiuksien kehittäminen.
4. Sosiaalisten oppimistaitojen kehittäminen.


Työssä jaksamisen avaimia

Terveitsetuntoinen johtaja ja työntekijä ovat vahvoilla työelämässä. Ihanne olisi, että työpaineet voisi purkaa työpaikalla. Esimiehen ja työkavereiden tuki ovat erittäin tärkeitä työssä jaksamisen edesauttajia. Työpaikan järjestämä työnohjaus ja konsultaatio ovat tärkeitä ja aivan liian vähän käytettyjä työpaineiden purkamiskanavia.

Työssä jaksava työntekijä tietää ja tiedostaa oman jaksamisensa rajat. Hän osaa suojella itseään työelämän paineiden keskellä. Hän pitää lomat lomina ja vapaapäivät vapaapäivinä. Hän antaa arvoa perheelleen ja ystävilleen. Hän uskaltaa rakastaa elämää. Työ on hänelle elämää, mutta ei koko elämä. Itseluottamuksen jatkuvan kehittämisen lisäksi myös hyvä yleiskunto ja riittävä yöuni takaavat työssä jaksamisen.


Vitaalinen Tanoke-yritysvalmennus

Tanoke-valmennus on saavuttanut Suomessa suuren suosion. Se on mielen, tunteiden ja kehon hallintaan kehitetty valmennusjärjestelmä, jota sovelletaan muun muassa huipputaidon mallintamiseen Tanoke-urheiluvalmennusryhmissä (jalkapallo, pesäpallo, lentopallo, salibandy, jääkiekko, jousiammunta, laskettelu, yleisurheilu).

Toiminnallinen Tanoke-valmennus tarjoaa monia mahdollisuuksia myös työyhteisön hyvinvoinnin ja innovatiivisuuden kehittämiseen. Valmennuksen perustana ovat liikunnalliset harjoitukset, henkisen kasvun harjoitukset ja tiimityön harjoitukset. Valmennuksella tarkoitetaan liikehermoratojen kehittämistä, sisäistä rauhaa, kokemis- tai käyttäytymistaitoa, jonka ihminen osaa niin hyvin, ettei hän ehkä edes tiedosta osaavansa sitä.

Tanoke-valmennus helpottaa tavoitteiden asettelua, stressin ennaltaehkäisemistä ja sen hallintaa, tunnetilojen erittelyä, mielen mallintamista ja terveitä elämäntapoja. Sillä lisätään yrityksen vitaalisuutta ja yhteisöllisyyttä, työntekijöiden elämäniloa ja terveyttä. Se on kevyttä ja hauskaa, tehokasta ja hyödyllistä.

Lue lisää Tanoke-sivuilta