Toimintamallit lasten ja nuorten päihdekysymyksissä
Koulutuksen tavoitteet ja painotus
Kurssilla esitetään päihdetyön toiminta-ajatus, visio ja arvot, sekä strategiset toimenpiteet. Koulutus keskittyy erityisesti katutason kenttätyössä koettuun problematiikkaan. Näin on mahdollista ohjata keskustelua ongelmiin, joihin yhdessä haetaan ratkaisua. Koulutuksen sisältö voidaan suunnata tilaajan toiveiden mukaisesti siten, että se painottuu joko ennaltaehkäisevään tai korjaavaan päihdetyöhön.
Ennaltaehkäisevä malli kohdistuu ensisijaisesti niihin lapsiin ja nuoriin, jotka tarvitsevat tukea perhe-elämäänsä, koulutyöhönsä ja vapaa-ajan käyttöönsä. Koulutuksessa esitetään erilaisia malleja sosiaalisuuden lisäämiseen tähtäävistä hankkeista ja osoitetaan, kuinka syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten tarpeisiin voidaan räätälöidä erilaisia työmuotoja.
Korjaava päihdetyö kohdistuu päihderiippuvaisten nuorten auttamiseen. Päihdeongelmaisten nuorten hoitamisessa voidaan toteuttaa kahta mallia: täyteen raittiuteen tai juomistavan muutokseen pyrkivää mallia. Usein suunnitelmat, lupaukset ja hoitomallit keskeytyvät, kun nuoren kanssa ei jakseta, viitsitä tai osata työskennellä riittävän intensiivisesti ja pitkäjänteisesti.
Päihdetyön toimintamallit
Toimintamalleissa annetaan konkreettisia toimenpide-ehdotuksia todellisuusnäkökulmat huomioiden. Kaikilla yhteisön jäsenillä on mahdollisuus, oikeus ja velvollisuus vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin.
Kurssin aikana esitetään lasten ja nuorten kanssa toimivien tahojen toimintamallit:
- Koulun toimintamalli.
- Nuorisotoimen toimintamalli.
- Kuntien muiden toimialojen ja henkilökunnan toimintamalli.
- Seurakunnan ja kolmannen sektorin toimintamallit.
- Perheiden kanssa tehtävän yhteistyön toimintamalli.
- Kauppiaiden ja ravintoloitsijoiden kanssa tehtävän yhteistyön toimintamalli.
Keskeisimpänä strategisena toimintamallina pidetään varhaisen puuttumisen mallia, joka koostuu mm. seuraavista asioista:
- Huolestuneisuuden puheeksi ottaminen lapsen tai nuoren kanssa. Kurssin aikana harjoitellaan draaman, tarinoiden kertomisen, ja mielen ja kielen mallintamisen kautta interventiotaitoa.
- Lapsesta ja nuoresta tehtyihin havaintoihin liittyvä huolen ilmaiseminen huoltajalle. Miten vanhemmille ilmaistaan se, kun nuori on väsynyt, yliaktiivinen, aggressiivinen tai välinpitämätön?
- Miten verkostoissa voidaan pohtia tiettyjen nuorten päihteiden käyttöä? Miten luodaan tarkoituksenmukaisia toimintatapoja, sekä saadaan tukea varhaiseen puuttumiseen?
- Selkiinnytetään eri toimijatahojen rooleja ja mahdollisuuksia nuorten päihteidenkäyttäjien auttamisessa.
- Pohditaan, miten raittiille lapsille ja nuorille voidaan tarjota entistä tehokkaampi suoja paineelta ja painostukselta päihteidenkäyttöön.
- Pohditaan, miten voidaan kehittää paikallisia projekteja, jotka tekevät mahdolliseksi puuttua nuorten päihteidenkäyttöön.
Asiakkaana päihdeongelmainen
Nimilappu "poikkeava päihdeongelmainen" tai "huumeidenkäyttäjä" merkitsee usein, että nuori joutuu manipuloivien toimien kohteeksi. Vaikeassa elämäntilanteessa olevan nuoren ongelmat yritetään "hoitaa", jolloin valvova, tarkkaileva ja määräilevä järjestelmä pyrkii sopeuttamaan nuoren ennalta määriteltyyn auttamismalliin. Yhden oirehtivan nuoren asioita saattaa samanaikaisesti hoitaa jopa 15 ammattiauttajaa. Kritiikillä ei tarkoiteta tässä, että terapiakäytännöistä tulisi luopua. Pikemminkin kurssin yhteydessä halutaan herättää keskustelua ja löytää vaihtoehtoisia ja toimivampia malleja asiakkaan kohtaamiseksi NLP:n ja ratkaisukeskeisen ajattelutavan tarjoamien toiminnallisten harjoitusten kautta.
Kurssilla pohditaan myös ihmisarvon oikeutusta. Kurssilla osoitetaan, mitä tapahtuu silloin, kun ihminen on ylimielinen itselleen, lähimmäisilleen ja yhteisönsä jäsenille. Esitämme, miten eettisistä ratkaisuista muodostuu usein etupyrkimyksiä tai rutiinikysymyksiä.
Kurssilla osoitetaan myös, kuinka kilpailuyhteiskunnassa pelataan jatkuvasti eräänlaista "Jerusalemin suutaria", tunteetonta peliä, joka opettaa lapset ja nuoret raadolliseen kilpailutilanteeseen, jossa tuoleja näyttää olevan yksi vähemmän kuin istujia. Viimeaikaisesta yhteiskunnan arvojen kovenemisesta on konkreettinen osoitus sosiaali- ja terveysalalla käyty priorisointikeskustelu.
Riippuvuus ja aivot
Kurssilla esitetään viimeaikaista tutkimustietoa ja keskeistä strategista aineistoa lasten ja nuorten alkoholin, tupakan ja huumeiden käytöstä. Pohdimme myös aivojen biokemian merkitystä päihteiden käyttöön, jolloin osoitetaan esimerkiksi se, kuinka lasten varhaisella makeansyömisellä (nopeilla hiilihydraateilla) on voimakas riippuvuutta aiheuttava vaikutus, joka korreloi voimakkaasti myöhempää päihteidenkäyttöä aivojen limbisessä järjestelmässä tapahtuvien mukautumisien myötä. Tämän välttämiseksi kurssilla perehdytään tunnekasvatuksen keinoihin - mielialan käsittelyyn, tunteiden uudelleenhavaitsemiseen, ja aidon tunneilmaisun ja päätöksentekotaitojen kehittämiseen.
Uutta elämänsisältöä päihderiippuvaiselle nuorelle
Päihderiippuvuuteen ajautunut nuori on saatava kiinnostumaan muista asioista kuin päihteistä. Hänelle tulee löytää tyydytystä tuottavaa tekemistä päihteiden tilalle. Merkittävää edistymistä on tapahtunut silloin, kun päivittäin naukkaillut tai myssytellyt nuori pystyy olemaan raittiina useita päiviä viikossa. Tavoitteenasettelussa ollaan pitkälle edistyneitä, kun nuori kykenee elämään ilman alkoholia viikkojen tai jopa kuukausien ajan.
Kurssilla esitetään, miten nuorelle päihteidenkäyttäjälle voidaan löytää erilaisia merkitysulottuvuuksia ja tartuntapintoja, joiden turvin hän voisi kokea elämänsä entistä mielekkäämpänä. On tärkeää, että nuoriso- ja sosiaalityössä osataan siirtyä tilapäisesti asiakkaan omaan tilaan, jolloin myös hänen sosiaalinen todellisuutensa aukeaa. Kysymys on elämän tulkitsemistaidosta. On erittäin tärkeää, että työntekijät kykenevät tulkitsemaan asiakkaidensa sanoman siten, että se tulee ymmärretyksi myös päätöksentekijöiden tasolla. Erityisen tärkeää päihdetyössä on työn rajaaminen siten, ettei se vaikuta työntekijän yksityis- tai perhe-elämään.
Pyydä tarjous tai kysy lisää!
Pertti Kemppinen, puh 040-7009171 tai email etunimi.sukunimi@kannustusvalmennus.fi
