Nuorisotyön arvot

Voivatko nuorisotyöntekijät olla yksinomaan viihdyttäjiä, elämysten tarjoajia tai ostopalveluiden myyjiä? Onko nuorisotyön olemus muuttunut yhä enemmän bumtsibumiksi?

Nuorisotyön arvot -koulutus on Kannustusvalmennus P. & K. Oy:n kohdennettua koulutusta. Kurssi tarjoaa tietoa nuorisotyön arvoista. Mooraalivalintojen pohdiskelua voidaan hyödyntää monin tavoin nuorisotyössä, kuten esimerkiksi työetiikan kehittämisessä, käyttäytymismallien opettamisessa nuorille, mallioppimisen merkityksen korostamisessa, työn rajaamisessa, itsensä ja työyhteisön henkisessä kehittämisessä.

Keskeisiä kysymyksiä ovat:

  • Millaiseksi ammattietiikkaa tulisi kehittää?
  • Onko pahuus vain hyvän puuttumista?
Ammattietiikka

Moraali määrä sen, millaiset mittapuut työntekijä asettaa ammattitoiminnalleen ja millä perusteella hän valitsee työtehtävänsä ja -tavoitteensa. Moraali on siis osa persoonallisuutta, elämänprosessia. Ammatinvalintaan liittyy - silloin kun se on selkeä persoonallinen valinta - myös tietty moraalinen näkökulma.

Henkinen kasvu

Millaisia mahdollisuuksia nuorisotyö tarjoaa työntekijöiden ja nuorten henkiselle kasvulle?

Henkisen tason ohjaus

Henkisen tason ohjaus ja kontrolli voi olla riittämätöntä niin yksilö- kuin orgaanisaatiotasollakin. Arvottomuus koetaan usein vain yksilötasolla, mutta todellisuudessa se viestittää paljon laajemmin koko työyhteisön ja organisaation ongelmista aina universaaliin maailmankulttuuriin asti.

Henkiset toiminnot

Henkiset toiminnot voivat olla merkitysluonteensa vuoksi suotuisia tai epäsuotuisia. Moraalin tasolla inhimillinen olemassaolo on ihmisen herkeämätöntä kamppailua omaa itseään ja olosuhteita vastaan. Ihminen ei tule toimeen ilman tällaista henkistä kamppailua, aikomuksia tai ponnistuksia.

Subjektiivinen taso

Jokaisella ihmisellä on oma yksityinen moraalikäsityksensä, tapa jolla hän arvioi omien ja toisten tekojen moraalia. Usein ajaudutaan tilanteeseen, jossa toisten huonot teot ilmaisevat mielestämme heidän "todellista" pysyvää luonnettaan, kavaluutta, ilkeyttä, laiskuutta jne.

Suvaitsevaisuus

Ihmisellä on taipumus pitää omaa ihmiskuvaansa, mitä näkökulmaa se sitten edustaakin, aina oikeana ja ainoana oikeana. Ihmisen perustava tarve järjestää tietoisuutensa jonkin idean tai aatteen varaan on ohjannut ihmisen henkistä kehitystä. Mitä tapahtuu silloin kun erilaiset sosiaaliset ihmisuhdeverkostot, ismit ja aatteet voidaan korvata erilaisilla elämyksillä, koneilla, viihdeteollisuuden kuvilla ja äänillä?

Päämäärät

Tulevaisuuden päämäärät voidaan saavuttaa monella tavoin. Jos ne saavutetaan niin että elämäntunnot, jotka antavat mielekkyyden nykypäivälle, tyystin muuttuvat, voidaan aiheellisesti kysyä kenen hyväksi tai ketä vastaan tehdään työtä.

Ihmeet

Ihmeet ovat arkipäiväisiä kokemuksiamme luovempia ja vapaampia kokemuksen hetkiä. Ihmeet ovat mahdollisia ainoastaan tässä hetkessä. Ne ovat mahdollisia, kun riisuudumme kaikista valmiista odotuksistamme ja tarpeestamme ohjata näytelmää nimeltä elämä. Jos perusajatuksenamme on, ettei meillä ole riittävästi, emme itse ole riittäviä, eivätkä muut ympärillämme ole riittäviä, olemme jo rakentaneet ahtaan laatikon, jonka reunan takaa eivät sateenkaaren kaikki värit näy.

Rajoittavat uskomukset

Käsitykset ja uskomukset itsestä, toisista ja elämästä ohjaavat syvällä tasolla tekojamme ja valintojamme. Miten voimme löytää ja muuttaa aikaisemmin muodostuneita rajoittavia käsityksiä/uskomuksia.

Elämäntehtävä, "missio"

Elämän perustehtävän, mission, vahvistaminen tai löytäminen on tärkeää. Parhaimmillaan työntekijä saa yhteyden kaikkeen siihen, mikä hänelle on tärkeätä. Tämä kaikki tärkeys muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden, olemassaolon syyn ja tarkoituksen. Kun tällainen henkisen kasvun prosessi pääsee syntymään, tulee elämään mielekkyyttä, merkitystä, motivaatiota ja energiaa.

Samastuminen nuorisotyöhön ja nuoriin

Millä tavalla nuorisotyön työmuodot ja asiakkaat, nuoret, vaikuttavat työntekijöiden arvovalintoihin? Mikä on työntekijöiden arvomaailman ja eettisten vakaumusten tajunnan tila? Etsimme yhdessä koulutukseen osallistuvien kanssa vastausta näihin kysymyksiin.

Moraalittomuus

Kiillotettujen pintojen alla rehottaa kaikenpuolinen moraalittomuus. Hyviä tapoja voidaan tarjota peittämään niiden alla oleva kylmyys ja piittaamattomuus. Mutta voidaanko kaunis pinta pitää kiiltävänä ja kauniina, vaikka syvyys sen alla olisi tummaa.

Kasvamisen esimerkit
Ihmisen kasvamiseen on vuosituhansia kuulunut välittömässä läheisyydessä ollut kasvamisen esimerkki, joka on luonut tarpeellisen perusturvallisuuden. Kun ihminen joutuu tekemään valintansa ilman perinteiden ja auktoriteetin tukea, hän elää moraalisen epävarmuuden tilassa ja joutuu yksinään asettamaan arvot tärkeysjärjestykseen. Tässä epävarmuuden tilassa ihminen on eksyksissä ja helppo saalis monenlaisille kielteisille asioille. Teknistyvässä kulttuurissa, pirstaloituneessa maailmassa nuoret elävät entistä enemmän jonkinlaisessa reaali- ja ideaalitodellisuuden välimaastossa, ambivalenttisessa, epätarkassa, valintoja tulvivassa maailmassa. Ihmiset totutetaan lyhytkestoisiin, repiviin kokemuksiin.

Tarinat ja metaforat

Kuinka oppia käyttämään tarinoita niin, että nuorille tarjoutuu mahdollisuus ymmärtää asioita ja muuttua, alitajuisten muutosprosessien kautta? Voidaanko ja jos, niin miten voidaan motivoida nuoria pohtimaan teon oikeutuksia: oikean ja väärän erottamista?

Subjektiivinen vastuu

Kun nuorisotyöntekijä, yhteisö tai ympäristö tai ulkopuolinen havainnoitsija paheksuu tekoa, niin tällä ulkopuolisella moraalihuomautuksella, on merkitystä toiminnan subjektille vain siinä tapauksessa, että subjekti itse ottaa vastaan ja tunnustaa sen sisäisesti. Esimerkiksi patologisesti narsistisesti häiriintyneiltä nuorilta puuttuu useimmiten kyky tuntea ulkoisen moitteen aiheuttamaa häpeää, katumusta ja omantunnontuskia.

Universaali kulttuuri ja globalisaatio

Universaali mieli sisältää jokaisen yksilöllisen mielen. Siksi sen, mikä itsellesi on parasta eettisissä ja yhteisön toiminnoissa, on täytettävä myös kaikkien parhaaksi koituvan olemuksen vaatimukset. Erot eri kansallisten kulttuurien välillä pienenevät, ja ennen pitkään maailma siirtyy todellisen yhtänäiskulttuurin piiriin.

Ulkoinen kohde on tullut tärkeämmäksi

Objekti, ulkoinen kohde on tullut tärkeämmäksi kuin subjekti eli persoona, joka aistikanavien välityksellä kunkin kulttuurin välittämän viestin käsittelee. Sisäinen ja ulkoinen tietoinen rauhoittuminen on välttämätöntä mielenterveydelle ja henkiselle kehittymiselle.

Nuorisotyön prima facie velvollisuudet

Mitkä ovat nuorisotyön prima facie velvollisuudet eli ensi silmäyksellä havaittavat velvollisuudet?

Nuorisotyön proper velvollisuudet

Mitkä ovat nuorisotyön proper velvollisuudet eli konkreettisissa kasvatustilanteissa esiintyvät velvollisuudet? Kun prima facie velvollisuudet tunnustetaan selviöiksi, niin proper velvollisuudet joudutaan valitsemaan sen mukaan, miten "hyviltä" tai "pakottavilta" ne tuntuvat.

Sisäinen velvoitus, omatunto, yliminä

Kuinka vahvaksi työntekijällä on kehittynyt sisäinen tunne, välttämättömyys, joka sisäisesti velvoittaa häntä valitsemaan oman näkökantansa ja menettelemään sen mukaisesti? Moraalin opettaminen on erityisen vaativaa, koska prosessin kestäessä on kyettävä luomaan henkilökohtainen sitoutuminen puheena olevaan asiaan. Jotta moraali toteutuisi onnistuneesti, meidän itse kunkin on välttämätöntä sitoutua siihen.

Onko oman edun maksimointi aina mahdollista?

Jos utiliteetin maksimointi samastetaan nuorten utiliteetin maksimoinnin pyrkimysten kanssa, niin mitä tapahtuu silloin, kun ei ole mahdollista maksimoida utiliteettejaan? Tämän vuoksi nuorisotyössä tarvitaan arjen realiteetit huomioivia työskentelymuotoja.

Itsensä pakottaminen, itsekuri

Kuinka paljon ihminen voi pakottaa itseään tekemään asioita sen, mitä häneltä vaaditaan - millaisia konkreettisia henkilökohtaisia motiiveja hän pitää tällöin ohjeenaan.

Nautintojen määrä ja laatu

Ihmisen henkinen kehitysaste on luettavissa hänen nautintojensa laadusta. Nykyisin nautintojen suurella määrällä pyritään unohtamaan arkiset huolet, mikä vain kasvattaa entisestään ihmisen sisäistä nälkää. Henkisen kehityksen myötä oivalletaan, ettei määrällä voida korvata laatua. Elääkseen onnellista ja tasapainoista elämää, tulee yksilön oppia saattamaan nautintojen määrä ja laatu oikeaan suhteeseen.

Pyydä tarjous tai kysy lisää!

Pertti Kemppinen, puh 040-7009171 tai email etunimi.sukunimi@kannustusvalmennus.fi